Sosiaalistaminen

Lemmikkiketun sosiaalistaminen vaatii aina  kärsivällisyyttä omistajalta, mutta on kriittistä jotta kettu tottuisi ihmisiin eikä käyttäydy agressiivisesti tai pelokkaasti aina kohdatessaan ihmisiä. Kettu on luonteeltaan yleensä arka ja pelokas, mutta varsin helppoja sosiaalistaa etenkin jos kyse on pennusta. Pennut ovat hyvin uteliaita ja tutustuvat mielellään jännittäviinkin asioihin. Mutta varsinkin niiden kokemattomuus on tässä asiassa hyödyksi, sillä sen vuoksi niillä ei yleensä ole vielä huonoja kokemuksia ihmisestä. Ensimmäiset puolivuotta pennun elämästä on äärimmäisen kriittistä aikaa jolloin sosiaalistamista tulisi harrastaa päivittäin, vähintään kerran päivässä. Tänä aikana pentua totutetaan myös muihin toimenpiteisiin ja ympäristöihin, jotka tulevat olemaan osa ketun elämää myöhemminkin, kunhan pentu saadaan ensin totutettua omistajaperheeseen.

Sosiaalinen kettu pelkkä myytti?

Monesti kuulee ja näkee kirjoitettavan että kettu on niin arka eläin ettei se voi koskaan sosiaalistua niin paljon, että sitä voisi esimerkiksi kävelyttää julkisilla paikoilla. Mutta samat henkilöt jotka tällaista kirjoittavat tai sanovat kehottavat usein myös pitämään ketun visusti sisälemmikkinä, jota ei edes kuulu kävelyttää kuin koiraa, tai he eivät muista syistä johtuen harrasta tätä itse, tai toisinaan edes tiedä lemmikkiketuista mitään. Syyksi kerrotaan että ketut voivat purra (niin, kuten koiranpennut tai kissatkin), jolloin niille ei edes anneta mahdollisuutta sosiaalistua.

Mutta mikä oikeastaan tekee eron ketun ja esimerkiksi koiran välillä on niiden yleisyys lemmikkinä. Koska ketut mielletään monessa maassa vielä pelkiksi villieläimiksi jotka kantavat tauteja eikä monikaan valtio näe tämän vuoksi kettua lemmikkieläimenä, vaikka sillä olisi kaikki tarvittavat rokotukset ja paperit, tietyissä maissa ne voidaan tästä syystä suoraan lopettaa mikäli kettu pääsee kokeilemaan hampaitaan johonkuhun. Tämän pelko saa monet ulkomaiset harrastajat ja kasvattajat suosittelemaan ketun pitämistä vain sisälemmikkinä ja välttämästä sen viemistä ihmisten ilmoille, joka on tietysti ihan ymmärrettävää. Suomessa sensijaan tällaisesta ei ole kokemuksia, eikä siten voida sanoa että lemmikkikettua pureman takia suoraan lopetettaisiin, muttei toisaalta myöskään etteikö niinkin voisi tapahtua – koska kettuja ei tosiaan pidetä meillä vielä yleisesti lemmikkinä.

Varmasti voidaan kuitenkin sanoa että suomalaisia lemmikkiketun omistajia on nähty kävelyttämässä kettuaan julkisillakin paikoilla ilman ongelmia – oikeastaan jokseenkin ”epäsosiaalisen” kulttuurimme takia harvat edes uskaltavat mennä kysymään ventovieraalta lemmikkiketun omistajalta hänen ketustaan, jolloin pureman riskiä ei käytännössä edes ole.

Suurin osa eläinten kouluttajista ja käyttäytymisekperteistä ovat kaikesta huolimatta yhtä mieltä siitä, että kaikki eläimet voidaan sosiaalistaa. Riippuu vain eläimen lajinomaisesta sosiaalisuudesta ja luonteesta että kuinka pitkälle. Monet unohtavat tai eivät ole tietoisia, että ketut ovat luonnostaan todella sosiaalisia: ne voivat luonnossakin elää ryhmissä ja niitä suositellaan pitämään lemmikkinäkin pareittain, joten oikeastaan ne soveltuvat sosiaaliseksi lemmikiksi erinomaisesti. Lisäksi kettu kiintyy kesyyntyessään omistajaperheeseensä syvästi, ja niistä saa oikeissa käsissä hyvän lemmikin. Ketun luonne on toki arka, mutta mitä enemmän sitä on sosiaalistettu pentuna, sen itsevarmempi se on ihmisten seurassa vanhempanakin. Lisäksi kettua voi – ja täytyykin – kouluttaa olemaan purematta innostuessaan tai leikkiessään – jälleen ihan kuten koiranpentuakin.

Pennun sosiaalistaminen

Kirjoitan nyt nimenomaan pennun sosiaalistamisesta, sillä aikuisiällä lemmikkitarkoitukseen otettua kettua ei tulisi mielestäni ottaa ainakaan sisälemmikiksi, mikäli se ei ole ollut lemmikki pennusta saakka, kesyyntynyt, ja oppinut sosiaalisia taitoja ihmisiltä. Kuten yllä jo mainittu, ensimmäinen puolivuotta lemmikkiketun elämästä on hyvin kriittistä aikaa jonka aikana ketunpennun sosiaaliset taidot kehittyvät. Tämän iän jälkeen kettua ei voi saada enää kesytettyä niin hyvin, että siitä tulisi yhtä hyvä ja luotettava lemmikki. Aikuisiällä lemmikiksi otettu kettu on hyvin arvaamaton koko elämänsä ajan, vaikka sen saisikin jotenkuten kesytettyä.

Pennun tullessa taloon

Pennun tulee antaa totuttautua uuteen ympäristöönsä ja omistajiinsa, yksilöstä riippuen parista muutamaan päivään ennen suuremman koulutuksen tai sosiaalistamisen aloittamista. Tänä aikana pentua tulisi kuitenkin silitellä ja rauhoitella, mikäli se antaa koskea itseensä (ja yleensä antaakin, mikäli pentu on jo tottunut ihmisiin esimerkiksi tarhalla tai kasvattajalla). Pentu on kokenut suuren muutoksen elämässään sen joutuessa eroon tutusta ympäristöstä ja perheestään, joten todennäköisesti se käyttäytyy enemmän tai vähemmän puolustautuvasti, joka on täysin luonnollinen reaktio stressaantuneelta ja pelokkaalta eläimeltä. Jokaisen perheeseen kuuluvan henkilön ja lemmikin tulisi kuitenkin viettää aikaa pennun kanssa mahdollisimman paljon, sekä antaa runsaasti huomiota ja nameja, kuitenkin tarkkaillen pennun omaa jaksamista; pennutkin tarvitsevat välillä omaa rauhaa, ja niiden täytyy antaa rauhassa levätä esimerkiksi omassa pesäkorissaan tai viltillä peitetyssä kantokopassa.

Yleensä pentua voi alkaa noin 1-2 viikon kuluttua kotiutumisesta sosiaalistamaan vieraiden kanssa. Tämän jälkeen riippuu hyvin paljon yksilöstä mistä on hyvä aloittaa:

Elekieleltään epävarma pentu

Pentu on pelokas: Jos pentu on hyvin peloissaan ja säikky, sosiaalistaminen tapahtuu porrastaen ja runsaalla nami-, kehu-, ja mahdollisesti myös rapsutuspalkalla. Aluksi pihalla tuttujen ihmisten kanssa leikkien jotta ympäristö tulisi tutuksi, sekä palkitsemalla pennun luonnollista uteliaisuutta pihan kiviä yms.  ”jännittäviä” asioita kohtaan. Kun säikky pentu menee kurkkimaan kiveä joka näyttää aluksi pelottavalta, sitä palkitaan runsaasti nameilla, kehutaan, ja kannustetaan tutustumaan turvalliseen kohteeseen ”tutustumalla” siihen ensin itse, ja tekemällä tutustumisesta pennulle mukavan leikin. Kun pentu käyttäytyy itsevarman rohkeasti pihamaalla, voi alkaa kävelemään jo muutaman askeleen pihasta, tutustumalla edelleen matkan varrella uusiin asioihin. Ihmisiä kannattaa kutsua kylään kotiin, jossa pentu kokee olonsa turvalliseksi, mutta varsinaisille lenkeille säikkyä pentua tulisi viedä vähitellen ja pidentää matkaa vasta kun se on siihen itse valmis. Aluksi kaikkien pennun tapaamien uusien ihmisten tulisi antaa sille runsaasti hyviä kokemuksia vieraista, esimerkiksi tarjoamalla runsaasti nameja. He voivat myös silitellä pentua, mikäli pentu tykkää silityksistä. Jokainen positiivinen ja hyvä kokemus nostaa pennun itseluottamusta ja luo positiivisia assosiaatioita vieraita ihmisiä kohtaan.

Mikäli pentu ei halua sosialisoida jollakin tavalla, esimerkiksi olemalla silitettävänä tai ottamalla herkkuja vieraan kädestä, sitä ei tule siihen pakottaa! Pakottaminen voi pahimmillaan rikkoa pennun luottamuksen ihmisiin, ja tuloksena voi olla arvaamaton, ja jopa aggressiivinen kettu.

Utelias ja itsevarma pentu

Rohkea ja itsevarma pentu: Mikäli pennun lähtökohdat ovat olleet hyvät ja se on ollut tekemisissä syntymästään lähtien ihmisten kanssa, se on todennäköisesti hyvin koiranpentua muistuttava: innokas, luottavainen, ja äärimmäisen utelias. Pentu kannattaa viedä kävelylle julkisille paikoille mahdollisimman pian, silti edelleen tarkkailemalla missä menee pennun raja, ja tuomalla uusia ihmisiä myös kylään. Jokaisen vieraan olisi hyvä palkita pentu sen tehdessä tuttavuutta sallitulla tavalla (ei esimerkiksi testaamalla hampaitaan), vaikka pentu olisikin luottavainen. Tästä ei ainakaan ole mitään haittaa, vaan vahvistaa vain entisestään pennun positiivista mielikuvaa ihmisistä.

Mainokset