Arki

Ketun kanssa jaetussa arjessa on monia pohdinnan arvoisia seikkoja, joita ei välttämättä uusi omistaja tule edes ajatelleeksi. Toivottavasti tämä saa lukijansa ehkä myös miettimään onko kettu sittenkään sopiva lemmikki itselle, sillä on selvää, että kaikille se ei sovi. Helpommallakin voisi päästä, esimerkiksi hankkimalla koira.

Arjen tärkeys

Jo ensimmäisestä päivästä lähtien pennun on tärkeää tottua normaaliin arkeen, ja etenkin siihen ettei omistajat ole aina paikalla. Tämä vähentää ketun kokemaa stressiä myöhemmin sen elämässä omistajien lähtiessä, ja siten myös käytöshäiriötä kuten ulvomista, haukkumista, irtaimiston/rakenteiden tuhoamista, tai häkissä ravaamista, joka johtuisi omistajan poissaolosta. Kotoa lähtiessä pentu laitetaan häkkiinsä tai siihen turvalliseen tilaan, joka on sille varattu (kts. ’Hoito’ – ’Tarvikkeet’ – ’Häkki’). Lähtiessä kannattaa pennulle jättää aina jotakin puuhasteltavaa, jonka tarkoitus on antaa sille muuta mietittävää omistajien ollessa poissa.

Peruskoulutus kannattaa myös yrittää aloittaa mahdollisimman pian pennun saapumisesta. Toisinaan tämä onnistuu vasta kun pentu on tottunut uusiin omistajiinsa ja kesyyntynyt hieman, mutta jos pennusta tahtoo esimerkiksi sisäsiistin, se täytyy aloittaa mahdollisimman pian. Valmiiksi kesyjen pentujen kohdalla heti ensimmäisestä päivästä lähtien (kts. ’Koulutus’ – ’Sisäsiisteys’).

Kesyttäminen

Ensimmäinen asia jonka lähestulkoon jokainen uusi omistaja joutuu kokemaan, on pennun kesytys. Kesyys ei suinkaan ole siis itsestäänselvyys, ja se tulee viemään sen verran aikaa, että siitä ehtii muodostumaan suuri osa arkea.

Vaikka esimerkiksi turkistarhallakin, joista valtaosa Suomessa pidettävistä lemmikkiketuista tulee, pyritään tietoisesti valitsemaan paritettavat yksilöt niiden rauhallisen luonteen perusteella jotta niiden käsittely olisi helpompaa, tämä ei takaa sen tasoista kesyyttä mitä kotioloissa kaivattaisiin. Tarhalla asuvien kettujen kesyyden mittari voi, ja usein onkin hyvin erilainen kuin kotioloissa. Esimerkiksi kun tarhalla kesyydentasoksi riittää tosiaan se etteivät ketut laita liiaksi vastaan kun niitä täytyy käsitellä, kotona kettua halutaan todennäköisesti pystyä joskus silittelemäänkin. Tarhalla tämän tasoinen kesyys on hyvin harvinaista.

Kesyttämisen olisi hyvä alkaa hyvin varhaisessa vaiheessa, jo ennen luovutusikää. Tällöin pentu ei ole vielä valmis elämään ja tulemaan toimeen omillaan ja se hakee aktiivisesti turvaa sekä elämän esimerkkejä emoiltaan, mutta tällöin ne myös tottuvat ihmisiin ja kesyyntyvät paljon herkemmin – tänä aikana pentu päättää joko luottaa tai olla luottamatta ihmiseen. Luottamuksen voi toki ansaita myös tämän jälkeen, mutta kyseisen ajanjakson herkkyyden vuoksi suosittelen aina ennemmin ketun hankintaa yksityiseltä kasvattajalta kuin turkistarhalta. Tarhaajillakaan on harvemmin niin paljon aikaa että he voisivat alkaa yksittäisen ostajan takia kesyttämään pentujaan oman työnsä ohessa. Eikä se ole monella tarhalla mahdollistakaan, sillä tarhoilla käydään vain pari kertaa päivässä hoitotoimenpiteiden ajan, muutoin ketut elävät keskenään, eikä tämä aika riitä siihen mitä pentu tarvitsisi ihmisen läsnäoloa kesyyntyäkseen luovutusikään mennessä.

Lisää kesyttämisessä käytettävistä tekniikoista Kts. ’Kouluttaminen’.

Liikunta

Kuten jo monessa kohdassa mainittu, liikunnantarve on ketulla hyvin suuri ja sen hyvinvoinnille tärkeä asia. Vaikka jotkut koirarodut voisivatkin tyytyä elämäänsä sohvaperunana, kettu ei milloinkaan tule hyväksymään sitä. Ketut ovat hyvin aktiivisia eläimiä, jotka ovat aktiivisimmillaan hämärän ja yö-aikaan, jolloin se on mielellään lähdössä myös kävelylle. Tästä huolimatta kettua tulee kävelyttää myös päivällä sen ollessa valveilla, sillä ketulla riittää runsaasti energiaa myös pitkin päivää. Mikäli kettu elää valtaosan ajasta tarpeeksi suuressa ulkohäkissä, sitä ei välttämättä tarvitse päivisin montaa kertaa kävelyttää, mutta illalla vähintään pari lenkkiä olisi silti hyvä tehdä. Säännölliset lenkit ehkäisevät tylsistymistä, ja pitävät ketun mielen virkeänä.

Kynsien leikkaaminen

Varsinkin sisätiloissa aikaansa viettävän ketun kynnet olisi hyvä leikata säännöllisesti. Kynnet pääsevät helposti kasvamaan liian pitkiksi, kun kettu ei pääse liikkumaan ulkona niin paljon kuin kynsien luonnollinen kuluminen vaatisi. Usein tosin riittää, kun kettua kävelytetään etenkin kovilla pinnoilla, kuten kalliolla, kivellä, kivetyksellä tai asfaltilla, mutta aina tämä ei ole kaikkien kettujen kohdalla mahdollista (kts. ’Kouluttaminen’ – ’Sosiaalistaminen’ sekä ’Kesyttäminen’). Kettu kävelee käytännössä varpaillaan, joten liian pitkät kynnet voivat aiheuttaa kipua jaloissa tai kynsien kivuliasta lohkeilua, ja jos kynnen sisäinen verisuoni kasvaa liikaa, kynsiä ei pysty enää leikkaamaan tarpeeksi lyhyeksi ilman että kynttä leikataan verisuoneen asti. Ketun kynnet ovat kovat ja pitkät, ja siten naarmuttavat helposti myös lattiapintoja. Ulkotarhassa elävän ketun kynnet tulisi myös tarkistaa säännöllisesti.

Kynnenleikkuun harjoittelu kannattaa aloittaa pennusta saakka, vaikka kynsienhoidolle ei olisikaan vielä tarvetta. Tässäkin asiassa pentu totutetaan siihen vain positiivisesti palkitsemalla sen ollessa tarpeeksi kesy, ja sen kiinnipitämistä väkisin täytyy välttää. Kynsienleikkuusta ei haluta tehdä pennulle negatiivista kokemusta, sillä se tekee vain hallaa sen luottamukselle ja vaikeuttaa kynsien leikkuuta myöhemmin. Harjoittelu voidaan aloittaa tutustumalla kynsisaksiin, ja tekemällä niiden läsnäolosta ketulle mieluisa ja palkitseva asia. Myös tassujen koskemisesta voi tehdä ensin mukavan leikin jos jalkoihin koskeminen tuntuu pennusta ikävältä, josta sitä palkitaan runsain kehuin, rapsutuksin ja tietysti namein!

Haju

Monelle tulee yllätyksenä, että vaikka kettu itsessään ei juuri haise koiraa voimakkaammalta, sen ulosteet ja varsinkin virtsa haisevat sitäkin pahemmalta. Hajua usein verrataankin haisunäädän hajuun. Lisäksi ketun luonteeseen kuuluu mm. ruokien, lelujen, ja reviirin merkkaus, jonka ne aloittavat tyypillisesti n. 4-6kk ikäsenä. Merkkaamisen tarve saattaa joissain tapauksissa olla naarailla hieman pienempi. Vaikka merkkaamista voidaan yrittää hillitä kastroimalla/steriloimalla kettu ennen sukukypsyyttä eli 8-10kk ikää, ei ole olemassa mitään takuuvarmaa keinoa poistaa tätä ikävää tapaa.

Sekä naarailla että uroksilla on lisäksi hajurauhaset, mutta niiden erittämä haju ei ole läheskään yhtä vahva kuin virtsan. Hajurauhasia ei siis ole tarpeen, mutta ei myöskään Suomen lain mukaan saa poistattaa, sillä laki kieltää lemmikkien ns. kosmeettiset (=tarpeettomat) leikkaukset.

Siivoaminen

Kuten aikaisemmin mainittu, kettu saattaa merkkailla omaksi kokemiaan asioita, yleensä reviiriä, leluja ja ruokaa, sekä paikkoja joissa on vahva ihmisen tuoksu, kuten sänkyä ja sohvia. Tämän ehkäisemiseksi kettu olisi hyvä kastroida/steriloida. Mikäli leikkauttamisesta huolimatta vahinko pääsee silti käymään, alue kannattaa siivota mahdollisimman pian, jottei kettu ehdi painamaan merkkaamaansa paikkaa mieleensä (se todennäköisesti palaa haistelemaan merkkauspaikkaa vähän väliä), ja haju pääse leviämään tai kiinnittymään pintaan liian lujasti. Jotta hajusta päästäisiin eroon tarvitaan yleensä vahvempia, mielellään hajustettuja pesuaineita. Suosittelen ostamaan myös laadukasta lemmikkien merkkailun ehkäisyyn ja/tai pesuun tarkoitettua ainetta, joka toivon mukaan peittää hajun tarpeeksi hyvin eikä kettu ota tavaksi vahvistaa hajumerkkiään kyseisessä kohdassa.

Toisinaan ketun omistaja saattaa huomata kasoja ketun ruokaa esimerkiksi sohvan tai pöydän alla. Lisäksi kettu on saattanut merkata ne. Nämä ovat omistajille osa normaalia arkea ketun kanssa. Ruoan kanssa tätä voi yrittää ehkäistä yksinkertaisesti sillä, että annostelee ruoan niin ettei kuppiin jäisi mitään ylimääräistä – ketulle annetaan siis joka ruokintakerralla se määrä ruokaa, mitä se syö (kts. sivuRavinto’). Lelujen, jalkineiden (etenkin nahkaisten sellaisten) yms. piilottamista ja merkkaamista on kuitenkin erittäin vaikea lähteä kitkemään.

Ensimmäinen syksy

Keväällä syntyy monia uusia ketun omistajia, jotka ovat saaneet syliinsä ensimmäisen kerran pienen ketunpennun. Syksyyn mennessä he ovat ehtineet huokaisemaan helpotuksesta nähdessään pentunsa kasvavan ja sosiaalisoituvan. Yhteiselämä on alkanut sujumaan jokseenkin mallikkaasti. Ja sitten saapuu ketun ensimmäinen syksy – sen myötä kaikki muuttuu kuin silmänräpäyksessä.

Syksyn vaikutus on hyvin yksilöllinen, mutta koskee erityisesti hopeakettu-uroksia niiden ensimmäisenä syksynä. Kiltistä pennusta on kasvanut muutamassa kuukaudessa nuorikko, joka on valmis elämään ja toimimaan omillaan ilman kenenkään apua. Verrattuna aikaisempaan tilanne voi tuntua melkein katastrofaaliselta: ennen  säyseä ja ihmisiin luottamaan oppinut pentu on muuttunut yhdessä yössä pelokkaaksi, se ei anna koskea itseensä lainkaan, ja purema on kokoajan herkässä. Tuntuu kuin oltaisiin palattu takaisin alkupisteeseen. Ketusta on voinut tulla erittäin vihamielinen kaikkia, myös omistajiaan kohtaan. Tämä on kuitenkin vain pelkkä vaihe, jonka ketun täytyy käydä läpi. Se voi kestää pisimmillään muutamia kuukausia, mutta on aina ohimenevää.

Tämän kummallisen käyttäytymisen tarkoitus on valmistaa pennut luonnossa suureen muutokseen, kun niiden on aika lähteä turvalliselta reviiriltään emojensa suojasta, ja tultava toimeen omillaan. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden täytyy pystyä myös puolustamaan itseään. Jopa niiden emot voivat hyökätä pentujen kimppuun pyrkiessään häätämään ne pois luotaan ja ulos reviiriltään. Tämä vaatii siis melkoisen paljon nuorelta ketulta, ja niiden keho pyrkiikin auttamaan niitä muutoksen läpikäymisessä.

Tämän vaiheen aikana tärkeintä on pysyä itse rauhallisena ja muistaa, että kyseessä on tosiaan vaihe. Arki kannattaa pyrkiä pitämään mahdollisimman muuttumattomana ja ketulle tuttuna, tietysti sillä erotuksella, että ennen sosiaalista pentua tuskin kannattaa pahimpana kautena viedä ihmisten ilmoille. Mikäli kävelylenkit vielä onnistuvat, kettu kannattaa kuitenkin käyttää ulkona purkamassa energiaa. Lisäksi säännölliset lenkit antavat sille muuta ajateltavaa. Vapaaksi tällaista kettua ei saa päästää!